Vaikka kotoisa mahankasvattelu on tällä hetkellä juuri sitä mitä haluan tehdä, iskee vanhaan maailmanmatkaajaan silti välillä haikeus ja kaukokaipuu. Viimeksi tänään, kun selasin Hullujen Päivien esitettä ja bongasin sieltä halpoja lentoja (jätän nyt väliin ekologisuuspohdinnan ja ilmastomuutoksen, kun tämä on kuitenkin vain teoreettista pohdintaa enkä ole nyt mihinkään menossa ;-).
Olen saanut työni puolesta matkustaa paljon ja monissa maissa. Edellisestä matkasta on useampi vuosi, nyt tuntuu kuin tuo seikkailijan elämä kuuluisi jollekin toiselle, tai ainakin johonkin edelliseen elämään. Kuitenkin toivon että jonain päivänä näille hyville ystäville ja yksinäisen matkailijen turville, Lonely Planet -oppaille on taas muutakin käyttöä kuin vanhojen matkojen muistelu. Vuonna 2010 järjestetään Etelä-Afrikassa oman alani kansainvälinen konferenssi, haaveissani (ja melko varmasti oikeastikin) olen menossa sinne ja otanpa vielä Niilonkin mukaan. 















