tiistai 19. helmikuuta 2008

Siemeniä, mukuloita ja multaa

Voi, viherpeukaloa syyhyttää jo. Keräsin tähän sellaisia puutarhakasveja, jotka haluaisin puutarhaani myös tänä vuonna. Olen aika konservatiivinen kasvien suhteen, minulla on nämä tietyt lempikasvit joita kasvatan vuodesta toiseen. Tässä perhepoliittisessa tilanteessa puutarhanhoitoon ei kuitenkaan jää kovin paljon aikaa, joten suuri osa näistä jää nyt unelmiksi. Remontin takia kärsinyt puutarha tarvitsee myös ihan perushoitoa, ruusupensaita on siirrettävä uusille paikoille ja maisemaa vielä paikoin myllättävä. Mutta ei se haittaa vaikka kaikkea ei yhtenä vuonna voikaan saada, jo näiden kuvien katselu tuottaa suuren ilon. Kaikki kuvat Korpikangassiemen.fi -sivuilta.