Näytetään tekstit, joissa on tunniste tammikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tammikuu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. tammikuuta 2008

Ekotekoja ja alkavaa virkkauskuumetta

Inkivääri on onnistuneesti levittänyt virkkauskuumetta täällä blogimaassa ja nyt se sitten iski tännekin. Aivan kuin vahingossa käsi tarttui Iiriksen kanssa leikkiessä virkkuukoukkuun ja supersocke -langasta syntyi tuommoinen tilkku. Ei aavistustakaan mihin tuo on menossa tai mitä siitä on tulossa, mietin että johonkin Iiriksen ruskeaan vaatteeseen voisi noita vaikka ommella koristeiksi. Tai hattuun (joka pitäisi kyllä ensin tehdä). Tai sitten mielen pohjalla muhii se semmoinen unelmien torkkupeitto, mutta sen sävyt ja langat pitääkin sitten miettiä tarkemmin.
Marikki haastoi minut kertomaan päivän ekoteosta. Tärkeimpiä ekotekoja ovat tänäänkin kestoilu kaikilla kolmella perheen naisella (siitä kerroinkin jo aiemmin), jätteiden kierrätys, energian säästölamput kaikissa lampuissa, valojen ahkera sammuttelu, auton mahdollisimman vähäinen käyttö, ympäristöystävällisten pesuaineiden ja kosmetiikan käyttö ja lähiruoan suosiminen. Haastan päivän ekotekomeemiin Daalian, Inkiväärin ja Hillavillan.

lauantai 26. tammikuuta 2008

Pieniä hyviä hetkiä tänään. Muistettavaksi.

Uusi hahtuvasta kudottu pipo.
Ihanan tuntuinen ja kaunis Taitasi - vauva mei tai ensimmäisen kerran päällä, Anni nukahti heti.
Ensimmäinen oikea jääkiekko-ottelu, koko perhe kannustamassa.
Isoveli ja pikkusisko.
Ensimmäinen oikea letti.

tiistai 22. tammikuuta 2008

Tuunattuja

Päivä saa kummasti väriä kun väripataan (tai arkisemmin pesukoneeseen) heittää parit kantoliinat. Didymoksen Nino Havanna ei ole ollut missään vaiheessa oikean sävyinen liina minulle, mutta on ihanan ohut ja tukeva käytössä. Siksi se sai uuden lämpimän terrakotan sävyn. Valkoinen hamppuindio taas on tukevuudessaan vertaansa vailla, mutta valkoinen silkki-indio täyttää hyvin valkoisen liinan tarpeen. Siksi hamppu sai uudeksi sävykseen kauniin ja käytännöllisen beigen.
Myös muffinsit ovat tänään tuunattuja. Ruusumuffinsseja.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Yksin

Sain tänään käydä ihan yksin kävelyllä. Ei ketään liinassa eikä vaunuissa. Kukaan ei itkenyt tai huutanut. Puhuin ensin pitkän ja terapeuttisen puhelun ystävän kanssa, sitten poikkesin järven rannalle. Tammikuinen aurinko oli laskemassa, oli kaunista. Jää oli ohutta ja haurasta. Valokuvista tuli yllättävän surullisia. Ajattelin ensin että laita niitä tänne positiivishenkiseen blogiin, mutta muutin mieleni.

Suru, alakulo ja viha ovat ok. Ne antavat sopivasti kontrastia hyville tunteille ja saavat hyvän tuntumaan hyvälle. Pahinta on harmaus, turtumus ja se ettei tunnu miltään. Välillä pelkään että tämä väsymys ja univelka tekevät minusta kokonaan harmaan ja passiivisen, vaikka elämä on täynnä todella ihania asioita. Tänään löysin kuitenkin voimaa suuttua krookusten puolesta, ne raukat luulivat että on jo kevät.

:-(

torstai 17. tammikuuta 2008

Vanha ja väsynyt

Onnea minulle, vanhalle ja väsyneelle syntymäpäiväsankarille. Kyllä kait se luonto oli oikeassa, kun tarkoitti nämä lisääntymispuuhat hoidettavaksi noin 20 vuotta tätä ikää aikaisemmin. Toisaalta, jos aivan luonnon ehdoilla elettäisiin, niin lapsia olisi varmaan siunaantunut jokunen enemmän kuin kolme...No, äiti on nyt vaan vähän väsynyt.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Puutarha-ajatuksia

Siemenluettelot kolahtivat postilaatikkoon. Puutarha-ajatukset saavat herätä talviuniltaan jo. Remottivuoden jäljiltä puutarha kaipaa paljon rakkautta.

lauantai 12. tammikuuta 2008

Kolmen tytön kestoilua

Suosikkisarjani Kätevä emäntä viimeisessä jaksossa oli sketsi, jossa nainen meni tapaamaan vauvan saanutta työkaveriaan ja alkoi huutaa että 'mitä, etkö sä käytä kestovaippoja, eihän kukaan enää kaytä kertakäyttövaippoja, sillä niitä käyttäneet lapset ei pärjää elämässä vaan joutuvat terapiaan ja psykoanalyysiin.'
Eli onpa se hyvä että me kaikki tämän perheen tytöt kestoilemme, säästytään monelta murheelta ;-) Minulla on jälkivuotoon käytössä Tirsokkaan jälkivuotositeitä ja Iguleen yösiteitä, ovat toimineet mahdottoman hyvin. Rintasuojat ovat jo Iiriksen aikaisia ystävän tekemiä tsi-mallisia, tosi imeviä flanellisia.

Iiris oli jo vaipaton, mutta vauvan syntymän jälkeen vaipat on taas otettu hetkellisesti käyttöön. Päivisin käytetään Swaddlebeesin ja BumGeniuksen AIO-vaippoja, useimmiten HH longies villahousujen kanssa. Yövaippana Baby Beehindsin yhdenkoon hamppuvaippa, jotka Anni voi periä myöhemmin. Yöhousuna erittäin huopuneet Engelin luottovillahousut.

Annilla on käytössä monenlaisia vaippoja, monet Iiriksen vanhoja. Nyt neljän viikon ikäisenä parhaiten toimivat froteiset Snappi-vaipat bambuisella maitokakkasiepparilla tehostettuna sekä Fuzzi Bunz -taskuvaippa hyvään imuun pestyllä Swaddlebeesin hamppuimulla ja Lumia-bambukuivaliinalla varustettuna. HH longis-ja tsi-villiksiä käytetään kuorina. Toimivia ovat myös ystävän jo Iirikselle tekemät tsi-vaipat.
Kestoilu ei minusta lisää meidän pyykkimäärää, sillä villalapsilla pyykkiä tulee muuten paljon vähemmän, eikä kastuneita petivaatteita tule ollenkaan yhtä tiuhaan kuin kertiksiä käyttäneellä esikoisella (Iiriksellä on sänky kastunut 2,5 vuoden aikana kerran, Annilla ei vielä kertaakaan). Lisäksi täyskestoilusta tulee jotenkin hyvä olo. Meidän vaippajätekiintiö tuli ylitsevuotavasti ylitettyä esikoisen kanssa, joka käytti lähes kolme vuotta kertakäyttövaippoja - noin 1000 päivää, keskimäärin ehkä 6 vaippaa/vrk. 6000 vaippaa. Iiris ja Anni ovat molemmat käyttäneet sairaalassa alle kymmenen kertistä.
Omassa kestoilussa harmittaa ainoastaan se, että vasta Iiriksen syntymän jälkeen aloitin. Kestositeet toimivat niin hyvin, tuntuvat hyvältä ja ovat jotenkin arvokkaita ja kauniita - tekisi mieli sanoa mainosta mukaillen, että olen niiden arvoinen. Haluan pikkareihini kaunista ja pehmeää kangasta, enkä mitään muovipussin palasia. Myöhemmin käyttöön pääsee taas hyvä ystävä, Lunette-kuukautiskuppi. Ja tuleehan sekä siteistä että rintasuojista aikamoiset säästöt, kun niitä ei tarvitse kaupasta kertakäyttöisenä ostaa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Tekemisen pakko

Parin viikon erittäin intensiivisen vauvaelämän jälkeen iskee vauvan unien aikaan tekemisen pakko, entisestään kasvavan oman univelan uhallakin on kaivettava esiin kankaat, helmet ja langat. Kangaspinosta Iiris nappasi kaikista heleimmän pinkin velourin ja halusi siitä itselleen HETI mekon, keijukuviollisen.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Hyvää liinailuvuotta 2008!

Nino petrol
Nino malakiitti
Millefiori vihreä-vihreä
Pfau
Rubiini indio
villainen Lisa.
Kaikki siis didymoksia.