Uusi hahtuvasta kudottu pipo.
Ihanan tuntuinen ja kaunis Taitasi - vauva mei tai ensimmäisen kerran päällä, Anni nukahti heti.
Ensimmäinen oikea jääkiekko-ottelu, koko perhe kannustamassa.
Isoveli ja pikkusisko.
Ensimmäinen oikea letti.
Meillä asuu Neiti VaaleanPunainen. Hän valitsee kirjastosta vain vaaleanpunaisia kirjoja, kaupasta vaaleanpunaisia vanukkaita.
Äiti ompelee pyynnöstä vaaleanpunaisen velourmekon, joka koristellaan leppis-napeilla. Myös polvisukat sopivat tyyliin. Sukkien lanka on Vihreästä Vyyhdistä tilattua Supersockea, puikot 3,25 mm.
Päivä saa kummasti väriä kun väripataan (tai arkisemmin pesukoneeseen) heittää parit kantoliinat. Didymoksen Nino Havanna ei ole ollut missään vaiheessa oikean sävyinen liina minulle, mutta on ihanan ohut ja tukeva käytössä. Siksi se sai uuden lämpimän terrakotan sävyn. Valkoinen hamppuindio taas on tukevuudessaan vertaansa vailla, mutta valkoinen silkki-indio täyttää hyvin valkoisen liinan tarpeen. Siksi hamppu sai uudeksi sävykseen kauniin ja käytännöllisen beigen.
Myös muffinsit ovat tänään tuunattuja. Ruusumuffinsseja.
Sain tänään käydä ihan yksin kävelyllä. Ei ketään liinassa eikä vaunuissa. Kukaan ei itkenyt tai huutanut. Puhuin ensin pitkän ja terapeuttisen puhelun ystävän kanssa, sitten poikkesin järven rannalle. Tammikuinen aurinko oli laskemassa, oli kaunista. Jää oli ohutta ja haurasta. Valokuvista tuli yllättävän surullisia. Ajattelin ensin että laita niitä tänne positiivishenkiseen blogiin, mutta muutin mieleni.
Suru, alakulo ja viha ovat ok. Ne antavat sopivasti kontrastia hyville tunteille ja saavat hyvän tuntumaan hyvälle. Pahinta on harmaus, turtumus ja se ettei tunnu miltään. Välillä pelkään että tämä väsymys ja univelka tekevät minusta kokonaan harmaan ja passiivisen, vaikka elämä on täynnä todella ihania asioita. Tänään löysin kuitenkin voimaa suuttua krookusten puolesta, ne raukat luulivat että on jo kevät.
:-(
