Pikkusiskokin sai oman noro-paidan. Eikä virus ole vieläkään hellittänyt, puikoilla on vielä vaikka mitä. Ebaystä muuten saa noroa edullisemmin kuin muualta...
Köllöttelyä kauniiden kantoliinojen, lankojen ja koruntekeleiden keskellä. Kotona kolmen lapsen kanssa.
Monenlaista asiaa on taas vaiheessa ja osin valmiinakin. Maha kasvaa, meneillään on raskausviikko 36. Vauva jytistää niin että maha heiluu suurissa kaarissa. Supistelee ajoittain kovasti, mutta itselle on alkanut tulla sellainenkin tunne, että vauva kuitenkin pysyy sisällä loppuun saakka. Tai sitten ei.
Tämä on huovutettu merinovilla/hahtuvainen imetysalusta, joka on tarkoitus kyllästää lanoliinilla nesteenpitäväksi. Käytetään siis patjan suojana imetyksessä.
Korujakin on valmistunut hiljakseen. Tässä Puolukan kukka -koruja, joissa värjättyjä makeaveden helmiä ja metallikukkia.
Remontin arvioitu valmistumisaika 1,5 viikkoa (takana siis 5,5 kuukautta!). Kiurujen sininen yö valtasi lasiverannan. Seinän alaosaan tulee valkoinen puolipaneli, lattian vasemmassa laidassa näkyy Osmocolour lattiavahan kaunis sininen väri. Metsästän tällä hetkellä kiivaasti verannan kalusteita, haussa vanhaa kustavilaista, muttei liian kruusattua.
Iiriksen huone vielä ilman Peppi-boordia. Lattialla suojapaperi, oikeasti lattia lakattua kuusta.
Porrasaulaan kasvaa Tapettitalon juhannusruusuja.
Tässäpä näitä, aika paljon on meneillään ja viikon päästä tilanne on jo ihan toinen! Iiriksen villatakin jälkeen työn alle pääsevät masuvauvan liinailusukat, joita pitäisi tehdä paritkin (nehän on aina hukassa kumminkin), vielä yhdet urugualaiset villahousut masuvauvalle ja ehkä jopa Iirikselle. Sitten tuo aiemmin mainittu Iiriksen Noro-paita. Mähän saatan jopa saada nuo kaikki valmiiksim jos rauskaus kestää vielä viikkoja!
Seuraavana isompana kutomistyönä on Iiriksen joululahjapaita Noro-langoista. Ylempi kuva on paidan malli (kuva Noro). Kauniita ja ylellisiä lankoja nuo Blossom ja Kureyon, molemmissa on mukana silkkiä. Alemmassa kuvassa myös pitkään himoitut Surina-puikot, jotka sai edullisesti ostettua ebaystä.