torstai 11. lokakuuta 2007

Vaaleanpunaista merinovillaa

Räntää ja kylmää luvattu, joten kudoin pikaisesti kesken muiden töiden Iirikselle kaulurin ja myssyn. Malli on kokonaan oma - ja sen huomaa kyllä, myssy ei asetu päähän niin hyvin kuin toivoin :-/ No, toivottavasti kuitenkin toimii ja kauluriin olen tosi tyytyväinen. Lankana urugualainen käsinvärjätty merinovilla, tilattu 100purewool.comista, puikot 4,5. Lanka on mun luottolanka esim. vaippavilliksissä, pehmein mahdollinen.

Vaununpohjahuopaa on valmiina jo paljon, toivon että saan sen huopumaan pesukoneeseen jo tänään. Sitten varmaan miehen villatakin kimppuun, jospa se valmistuisi isänpäiväksi. Vauvan peitto on vielä kesken, Colinettelta tilatut Point 5 -langat olivat kerrassaan ihania, mutta eivät kuitenkaan peittoon sopivan sävyisiä. Teen niistä muuta ja yritän löytää peittoon sopivampaa sävyä. Sekä Iiriksen että Niilon paitalankoja kovasti odottelen, jouluksi tähtään noita paitoja. Iirikselle paita on tulossa herkullisista Noro-langoista, Niilolle Colinetten Graffiti-langasta.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Vaiheessa vielä

Viime viikolla suihkutettiin Ekovillat seiniin ja lattioihin. Tänään asennettiin portaat yläkertaan. Iiriksen huoneessa on jo lautalattia. Peltikatto tuli valmiiksi. Kyllä kait se siitä valmistuu, ajallaan ja ennen vauvaa.
Alimmassa kuvassa lasiveranta, ikkunoista puuttuvat ristikot, joita tuttu puuseppä väkertelee parhaillaan. 2. ja 3. kuva alhaalta: Yläkerran makuuhuone, josta aukeaa ovi parvekkeelle (puuttuu vielä). Tykkään kovasti tuosta parvekkeen ovesta. Vastakkaisella matalalla seinällä on pieni kaari-ikkuna, se on etelän puolella ja tuo mukavasti valoa sisään. Ylimmässä kuvassa näkymä tieltä, parveke ja ikkunoiden ristikot muuttavat vielä ulkonäköä.
Vauvankin vaiheet tarkastettiin tänään. Supistukset ovat pehmentäneet ja avanneet kohdunsuuta, mutta mitään varsinaista huolta ei pitäisi olla. Supisteluja aiheuttavia toimintoja tulisi välttää - tosin tällä hetkellä ainoastaan makoilu EI aiheuta supistuksia.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Masuvauvan kengät valmiina

Iiris laittoi aamulla kenkiä jalkaan ja huomasi eteisen nurkassa omat pieneksi menneet kenkänsä. 'Masuvauvan kengät. Masuvauva syntyy ja saa Iipin kengät omiin jalkoihin. Laitetaan tähän valmiiksi oottamaan.'