torstai 7. helmikuuta 2008

Uusi käsityökori (ja sen sisältöä)

Ostin halpakaupasta uuden korin pitkin olohuonetta lojuville kudonnaisille ja langoille. Kori on kaunis ja sopii hyvin olohuoneeseen, mutta se meinaa täyttyä heti alkuunsa, kun keskeneräisiä ja eri vaiheissa olevia töitä on liikaa. Pitäisi malttaa tehdä työ kerrallaan alusta loppuun. Mutta minkäs teet, kun yhtenä päivänä tekee mieli virkata neliöitä, toisena kutoa hattaran punaista hahtuvahousua. Ja kun niin tekisi mieleni päästä käsiksi tuohon Toscanan väriseen Point 5 -lankaan, vaikka en edes ole varma teenkö siitä ponchon vai villatakin.

maanantai 4. helmikuuta 2008

Äiti kerää voimia

Näin äiti kerää voimia, kun esikoinen on koulussa, keskimmäinen tutulla hoitajalla ja kuopus kantoliinassa: 1. Nuuskimalla pientä silkkistä päätä, johon voi keskittyä eri tavalla kun muita lapsia ei ole paikalla. 2. Kääriytymällä viikonloppuna kaakaon väriseksi värjättyyn hamppuindioon, joka on tukevin tuntemani liina. 3. Kuuntelemalla Maaritin ihanaa Nälkää ja rakkautta -levyä, joka on muun perheen mielestä liian surullinen ja masentava levy. 4. Syömällä Geisha-suklaalevyn. 5. Tekemällä koruja, tekeillä kaulakoru oliivijadesta. 5. Katsomalla aina yhtä kaunista Amélie-elokuvaa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Lunta!