lauantai 12. tammikuuta 2008

Kolmen tytön kestoilua

Suosikkisarjani Kätevä emäntä viimeisessä jaksossa oli sketsi, jossa nainen meni tapaamaan vauvan saanutta työkaveriaan ja alkoi huutaa että 'mitä, etkö sä käytä kestovaippoja, eihän kukaan enää kaytä kertakäyttövaippoja, sillä niitä käyttäneet lapset ei pärjää elämässä vaan joutuvat terapiaan ja psykoanalyysiin.'
Eli onpa se hyvä että me kaikki tämän perheen tytöt kestoilemme, säästytään monelta murheelta ;-) Minulla on jälkivuotoon käytössä Tirsokkaan jälkivuotositeitä ja Iguleen yösiteitä, ovat toimineet mahdottoman hyvin. Rintasuojat ovat jo Iiriksen aikaisia ystävän tekemiä tsi-mallisia, tosi imeviä flanellisia.

Iiris oli jo vaipaton, mutta vauvan syntymän jälkeen vaipat on taas otettu hetkellisesti käyttöön. Päivisin käytetään Swaddlebeesin ja BumGeniuksen AIO-vaippoja, useimmiten HH longies villahousujen kanssa. Yövaippana Baby Beehindsin yhdenkoon hamppuvaippa, jotka Anni voi periä myöhemmin. Yöhousuna erittäin huopuneet Engelin luottovillahousut.

Annilla on käytössä monenlaisia vaippoja, monet Iiriksen vanhoja. Nyt neljän viikon ikäisenä parhaiten toimivat froteiset Snappi-vaipat bambuisella maitokakkasiepparilla tehostettuna sekä Fuzzi Bunz -taskuvaippa hyvään imuun pestyllä Swaddlebeesin hamppuimulla ja Lumia-bambukuivaliinalla varustettuna. HH longis-ja tsi-villiksiä käytetään kuorina. Toimivia ovat myös ystävän jo Iirikselle tekemät tsi-vaipat.
Kestoilu ei minusta lisää meidän pyykkimäärää, sillä villalapsilla pyykkiä tulee muuten paljon vähemmän, eikä kastuneita petivaatteita tule ollenkaan yhtä tiuhaan kuin kertiksiä käyttäneellä esikoisella (Iiriksellä on sänky kastunut 2,5 vuoden aikana kerran, Annilla ei vielä kertaakaan). Lisäksi täyskestoilusta tulee jotenkin hyvä olo. Meidän vaippajätekiintiö tuli ylitsevuotavasti ylitettyä esikoisen kanssa, joka käytti lähes kolme vuotta kertakäyttövaippoja - noin 1000 päivää, keskimäärin ehkä 6 vaippaa/vrk. 6000 vaippaa. Iiris ja Anni ovat molemmat käyttäneet sairaalassa alle kymmenen kertistä.
Omassa kestoilussa harmittaa ainoastaan se, että vasta Iiriksen syntymän jälkeen aloitin. Kestositeet toimivat niin hyvin, tuntuvat hyvältä ja ovat jotenkin arvokkaita ja kauniita - tekisi mieli sanoa mainosta mukaillen, että olen niiden arvoinen. Haluan pikkareihini kaunista ja pehmeää kangasta, enkä mitään muovipussin palasia. Myöhemmin käyttöön pääsee taas hyvä ystävä, Lunette-kuukautiskuppi. Ja tuleehan sekä siteistä että rintasuojista aikamoiset säästöt, kun niitä ei tarvitse kaupasta kertakäyttöisenä ostaa.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Hetkiä

Mies palasi isyyslomalta töihin ja tämä viikko oli ensimmäinen virallinen työviikkoni kolmen lapsen kotiäitinä. Voimakkaassa tunnemaisemassa on eletty, hyvät ja huonot hetket (ja väsyneet hetket) vaihtelevat nopeassakin tempossa.
Maalasimme Iiriksen kanssa yhdessä vesiväreillä. Ylimpänä Ajatuksia, alempana Kirsikkapuu. Voi, tässäpä kotiäitiyttä parhaimmillaan, innostuin kovasti kun siveltimemme lensivät ja tanssivat Värttinän tahdissa.
Kantajaäitinä ilahduin, kun huomasin vesiväreillä maalaavan Iiriksen mekon sisältä pilkottavan nuken pään. 'Mä kannan tätä vauvaa'. Ylemmässä kuvassa Anni röyhtelee kauniissa kevätmalliston Tettitetissä.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Tyttötaitoja

- Äiti, miksi miehet vaan rakentaa, miksi tytöt ei osaa?
- Miten niin? Kyllä tytötkin osaa.
- No isi vaan rakentaa ja Tomi. Äiti ei rakenna ja mä en osaa.
- Osataan mekin, isi vaan on rakentanut enemmän kun mulla oli vauva mahassa. Ja kyllä säkin osaat, koita vaikka.
- Okkei. ------rakentaa muovailuvahasta----- Katos, tästä tulikin tosi söpöläinen tyttötalo.