Näytetään tekstit, joissa on tunniste lokakuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lokakuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. lokakuuta 2008

Kuumaa lasia

Terveisiä lasinpuhalluskurssilta. Uuni on täynnä jäähtyviä tuotoksia, onnistuneita ja ei-niin-onnistuneita, tänään valmistuivat mm. kasa lasihelmiä ja -palloja, lautanen, maljakko, kermakko ja lasikukkasia. Kurssi jatkuu huomenna, esittelen tuotoksiani myöhemmin. Materiaali muuten kivan näköistä kierrätyslasia.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

lauantai 11. lokakuuta 2008

Viisi asiaa

Tässä vastaukset HP:n haasteeseen:
Viisi asiaa pakastimessani 1) pojan jääkiekkojoukkueen hyväksi ostettuja puolivalmiita pakasteleivonnaisia (perunapiirakoita, naperomunkkeja, mansikkatassuja, lohipasteijoita) 2) mansikoita 3) omatekoista omenaluumusosetta 4) vadelmia 5) suppilovahveroita
Viisi asiaa vaatekomerossani 1) järjestys! siivosin koko viime viikon suurta vaatekaappiani, hankkiuduin suurista raskauden aikaisista ja jälkeisistä vaatteista eroon ja kaivoin oman kokoiset vaatteet esille. 2) Gudrun Sjöden –vaatteiden kokoelma, tulevia vintagevaatteita jo vuodesta 2002 3) ihania kenkiä 4) hirveän monet sukkahousut 5) työssä käytettäviä jakkuja ja niihin sopivia hameita
Viisi asiaa autossani 1) kaksi lastenistuinta 2) pitkä kantoliina ja rengasliina 3) aurinkolasit 4) cd-levykansio 5) Disneyn prinsessa –kuvioiset aurinkosuojat sivuikkunoissa
Viisi asiaa käsilaukussani 1) lompakko 2) kännykkä 3) 2 kpl huulipunia ja huulikiille 4) kalenteri 5) sukankudin, puklurätti, lapsen lompakko, magneettikirjain, lusikka
Haastan mukaan Silmukatin ja Kottiksen, vastatkaa jos jaksatte.

Laukuista puheenollen

HP haastoi minut kertomaan esim. käsilaukun sisällöstä. Palaan haasteeseen pian, mutta en malta olla esittelemättä uutta tänä aamuna valmistunutta Noro-laukkua. Nam nam!

tiistai 7. lokakuuta 2008

Rannalla

AUrinko paistoi aamulla, mutta tuuli oli voimakas ja kylmä. Sormia paleli, pian tuli kiire kotiin kaakaolle.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Lokakuinen iltapäivä ja muita ihanuuksia

Mies oli taas kaksi viikkoa työmatkoilla. Selvisimme hengissä. Lohdutin itseäni erilaisilla materialistisilla iloilla, kantovälineillä ja kutimilla. Meille tuli Taitasin hamppusilkkinen crosswrap, joka on liinan ja neliöliinan risteytys. Materiaali on tukevaa ja kaunista, ei oikeasti niin kirkasta kuin salamavalo antaa ymmärtää. Hyvin kaunista käsityötä tämä norjalaisen Lilianin taidonnäyte. Noron silk gardenista Cornelia Tuttle Hamiltonin ojhjeella tehty liivi valmistui. Kudon tällä hetkellä itsekkäästi itselleni, sain valmiiksi myös Colinetten mohairhuivin, sävynä sopivasti Lokakuinen iltapäivä. Työn alla samaa sävyä oleva olkalaukku Noron Iro-langasta.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Punainen suojaväri

Marraskuu on kammottava kuukausi, joka alkaa huomenna. Kolkon kuukauden läheisyys herättää halun suojautua. Minulle marraskuun vastainen suoja on punainen väri.
Tulee tarve pukeutua pelkästään punaiseen.
Laittaa rubiininpunaista huulikiiltoa ja huulipunaa vaikka olisi yksin kotona.
Laittaa korviin rubiininpunaiset suuret korvakorut.
Kääriytyä mummun vanhaan, itseäni vanhempaan punaiseen hartiahuiviin.
Hypistellä ja järjestellä punaisia kantoliinoja.
Levähtää punaisella tyynyllä.
Iske vaan marraskuu, täällä ollaan valmiina.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Vähän valmista ja paljon työn alla

Paljon touhua on työn alla, mutta jotakin valmistakin sentään. Masuvauvan vaunuhuopa on lähes valmis (yläkuvat, pohjalla), hiukan ehkä tikutan vielä sydämiä lisää koristeeksi. Huopa on siis tehty huopasesta, huovutettu pesukoneessa, koristeet neulahuovutettu. Urugualaiset pienet nalle-villahousut tulivat valmiiksi, samoin amatsoniittirannekoru. Niilon villapaita on vaiheessa, vaikka isoillla puikoilla tuleekin nopeasti valmista. Lanka on Colinetten Graffitia.
Ostin ebaystä ihania suuria kiviä, ametisteja ja fluoriitteja. Aivan uskomattoman kauniita, mihinkähän noita edes raaksii käyttää. Sellaisenaan ehkä kauneimmillaan - hipelöitynä.
Rakennus edistyy. Mies maalaa illat sisäkattoja ja pohjamaalaa seiniä. Lattian hioja ja lakkaaja/vahaaja tulee loppuviikosta. Tapetoimaan päästään varmaan viikonloppuna, Tapettitalosta tilatut tapetit ovat tulossa jo. Lopulliset valinnat olivat: verannalle Kiurujen yö sinisenä (valkoisen puolipanelin kanssa), aulaan harmaapohjainen juhannusruusu, yläkertaan yhteen kulmaan Simpukka-tapettia lämpimän sävyisenä, suurille seinille valkoista Tunto-rouhemaalia, joka näyttää vähän rapatulta. Lasten huoneiden tapetit pitää vielä valita ja ostaa.
Maha supistelee. Yritän malttaa vielä muutaman viikon, mutta pesänrakennus- ja puuhavietti on suuri. Tekisi mieli siivota likaisia nurkkia ja kaivaa jo vauvan tavarat kontista. Mutta maltetaan vielä mielemme, vauva ja minä.

torstai 25. lokakuuta 2007

Lisää lankoja

En voi olla näyttämättä näitä syksyn värisiä käsin värjättyjä merinovillalankoja, jotka posti toi Uruguaista tänään. Lankahamsterilla alkaa kohta olla melkoiset talvivarastot villoja. Ei muuta kun puikot heilumaan. Kuvassa mukana myös kauniit vihreät helmiäisnapit. Hmmm... eräs eilen syntynyt blogivauva taitaa saada lähipäivinä merinovillaiset housut ;-) Sain muuten inkivääriltä tekstiviestin, jossa hän kertoi että ovat aloittaneet onnistuneesti liinailun!

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Ihana päivä

Ihana päivä! Ei pahoja supistuksia. Inkiväärin pieni poika syntyi aamulla. Jumalainen silkki-indio pääsi kaukaa Oregonista tullissa odottelun kautta meille uuteen kotiin (vain liinakissa sai sitä kokeilla, muut vasta myöhemmin). Niilon puserolangat tulivat. Villahousut valmistuvat.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Ja vielä fluoriittia...

Vielä toinen postaus samana päivänä, sillä nämä fluoriititkin halusivat vielä tänään koruksi ja tuntuvat kovin omilta.
Fluoriitista kerrotaan seuraavaa (Energiakeskus Indigon sivuilta): Fluoriitti on erittäin suojeleva kivi, joka yhdistää tietoisuuden tasoja, tuo pinnalle tukahdettuja tunteita alitajunnasta sekä auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Se myös rauhoittaa ja tasapainottaa tunteita, kasvattaa kärsivällisyyttä sekä hellii ja hoivaa mieltä. Fluoriitti auttaa lisäksi keskittymään tarkasti pienimpiinkin yksityiskohtiin ja tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Kiviterapian mukaan violetti fluoriitti toimii hyvin sähkömagneettisen säteilyn torjumisessa eli suositeltava paikka kivelle on esimerkiksi tietokoneen läheisyydessä. Sininen fluoriitti kohottaa luovaa ja järjestäytynyttä ajatuksenkulkua, rauhoittaa tai lataa uudelleen energioita tarpeen mukaan sekä auttaa sisäisen vahvuuden löytämisessä. Kiviterapia suosittelee sinistä fluoriittia voimakiveksi musiikin luomisen ja soittamisen kanssa tekemisissä oleville. Kirkas, väritön fluoriitti harmonisoi älyä hengen kanssa, voimistaa energiakenttää sekä kohottaa muiden kivien vaikutusta esimerkiksi hoitotilanteessa.
En minä noista värähtelyistä niin tiedä, mutta kivan tuntuisia kiviä ovat.

Jaspista

Erilaisista jaspiksista syntyivät nämä lokakuun lopun väri- ja mielenmaisemaan sopivat korut. Näitä kiviä on ihana hypistellä.
Tälläista 'tietoa' löytyi jaspiksesta netistä (kalevala korun ja Varjojen kirjan sivuilta):
Väri: punainen, ruskea, keltainen, vihreä, sininen, purppura
Vaikutus: Jaspis on voimakas fyysinen parantaja, parantaa vatsan ja suolen toimintaa. Suojelee kielteisyyttä vastaan, rauhoittaa ja tasapainottaa. Keltainen kanavoi myönteistä energiaa. Punainen tuo ongelmat ajoissa pintaan. Ruskea rohkaisee huolehtimaan. Sininen yhdistää henkimaailmaan. Vihreä vapauttaa pakkomielteistä.
Kuvailu: Läpinäkymätön ja epätasaisesti laikukas.
Jaspis oli jo ennen Kristuksen syntymää arvokkaimpia korukiviä. Jaspiksesta tehtiin esimerkiksi amuletteja, jotka suojelivat noituutta, sairautta ja onnettomuuksia vastaan. Vielä nykyäänkin jaspis on tunnettu voimakivi. Sanotaan, että jaspiksen taika pitää rakkauden liekit roihuamassa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

helmiä ja haaste

Kovien supistusten vaivaamalle kauniiden asioiden näkeminen ja ajattelu tuottaa helpotusta. Siksi on ollut ihana pujotella näitä kauniita helminauhoja, nyt vielä ihan keskeneräisiä - luonnoksia.
Vastaan inkiväärin haasteeseen.
Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
  • vanhainkodin hoitoapulainen
  • valokuvien tekijä Ifi-valokuvatehtaassa
  • paikallislehden kesätoimittaja
  • erikoistutkija
Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
  • Lapin läänin eteläisimmässä kunnassa
  • Bergenissä korkeassa opiskelija-asuntolassa jakaen keittiön kuuden afrikkalaisen heimoveljen ja yhden iranilaisen kanssa.
  • Utsjoella Kevon kenttäasemalla
  • Turussa Portsan puutalokaupunginosassa
Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
  • Greyn anatomia
  • House
  • Yorkshiren etsivät
  • Strömsö
Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
  • suosikkiblogini
  • ysv
  • luukku.com
  • TheBabyWearer.com
Neljä lempiruokaani:
  • paistetut ahvenet
  • pinaattikeitto
  • linssiporkkanakeitto
  • friteeratut katkaravut
Missä haluaisin olla juuri nyt:
  • pihalla haravoimassa lehtiä
  • pihalla istuttamassa kukkasipuleita
  • Raumalla hakemassa silkki-indio kantoliinaa tullista
  • jossakin ihanassa trooppisessa kasvitieteellisessä puutarhassa

Haastan tehtävään Piia-h:n, hillavillan ja Marikin.

lauantai 20. lokakuuta 2007

Retroa ja riikinkukkoa

Pyöräytin minäkin Patensin merinovillalangasta Iirikselle villahousut, sävynä raidallinen Retro ja pirteä Peacock. Päiväkuiva Iiris ei oikeastaan edes tällä hetkellä vaippavilliksiä tarvitse, mutta toimivathan nuo lämmikkeenä ihan ilman vaippojakin. Seuraavaksi masuvauva saa oranssin paprikan hehkuiset Patens-housut.

torstai 18. lokakuuta 2007

Ikkunaristikot asennettiin

Puuseppä sai eilen työnsä valmiiksi ja kävi asentamassa ikkunaristikot paikoilleen. Onnistuivat hyvin. Syksyinen puutarha ja pitsihuvilamaiset ikkunaristikot toivat mieleeni syksyisen Pärnun, jossa oli eräänä syksynä tuollaisia vähän rähjäisiä surumielisiä vanhoja puutarhoja ja villoja.
Talon sisällä ei olla kuitenkaan surumielisiä, vaan ikkunaristikot toimivat innoittajana muun sisustuksen suunnittelulle, en saanut viime yönä unta kun mietin huonekaluja, lamppuja ja lattioiden käsittelyä.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Kantamisen kaipuu

Voi kuinka kaipaan sitä, että saan kantaa lapsiani. Vastasyntyneestä asti kannettu Iiris tuo melkein päivittäin jonkun liinan ja pyytää päästä kyytiin. Kaksivuotiaalla on paljon hetkiä, jolloin pieni hiljainen kyyhötys äitiä vasten olisi tarpeen, jotta jaksaa taas mennä vilistää. En raaski kieltää, pieneksi hetkeksi uskallan ottaa tuhisijan rengasliinaan lonkalle, mutta pidemmät kantamiset saavat odottaa uuden vauvan syntymää.
Paljon meillä onkin testattavana uusia kantovälineitä kun kantamisen aika taas alkaa. Vauvalle on omat liinansa, samoin Iirikselle. Kuvien mei tait tulivat viime viikolla. Purppurainen ihanuus on norjalainen taaperomallinen Tet i tet, jossa on toinen puoli huovutettua villaa ja toinen puoli silkkiä. Varsinainen luksusmalli Iirikselle talveksi. Toinen on Hippis Helmi, mallia Pulu, nettiystävieni joensuulaisen Piian tekemä ja jyväskyläläisen Kimperin Outin myymä ihanuus. Se käy aika pian myös vauvalle, vaikka Iiriskin vielä mahtuu siihen ainakin istumaan.

torstai 11. lokakuuta 2007

Vaaleanpunaista merinovillaa

Räntää ja kylmää luvattu, joten kudoin pikaisesti kesken muiden töiden Iirikselle kaulurin ja myssyn. Malli on kokonaan oma - ja sen huomaa kyllä, myssy ei asetu päähän niin hyvin kuin toivoin :-/ No, toivottavasti kuitenkin toimii ja kauluriin olen tosi tyytyväinen. Lankana urugualainen käsinvärjätty merinovilla, tilattu 100purewool.comista, puikot 4,5. Lanka on mun luottolanka esim. vaippavilliksissä, pehmein mahdollinen.

Vaununpohjahuopaa on valmiina jo paljon, toivon että saan sen huopumaan pesukoneeseen jo tänään. Sitten varmaan miehen villatakin kimppuun, jospa se valmistuisi isänpäiväksi. Vauvan peitto on vielä kesken, Colinettelta tilatut Point 5 -langat olivat kerrassaan ihania, mutta eivät kuitenkaan peittoon sopivan sävyisiä. Teen niistä muuta ja yritän löytää peittoon sopivampaa sävyä. Sekä Iiriksen että Niilon paitalankoja kovasti odottelen, jouluksi tähtään noita paitoja. Iirikselle paita on tulossa herkullisista Noro-langoista, Niilolle Colinetten Graffiti-langasta.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Vaiheessa vielä

Viime viikolla suihkutettiin Ekovillat seiniin ja lattioihin. Tänään asennettiin portaat yläkertaan. Iiriksen huoneessa on jo lautalattia. Peltikatto tuli valmiiksi. Kyllä kait se siitä valmistuu, ajallaan ja ennen vauvaa.
Alimmassa kuvassa lasiveranta, ikkunoista puuttuvat ristikot, joita tuttu puuseppä väkertelee parhaillaan. 2. ja 3. kuva alhaalta: Yläkerran makuuhuone, josta aukeaa ovi parvekkeelle (puuttuu vielä). Tykkään kovasti tuosta parvekkeen ovesta. Vastakkaisella matalalla seinällä on pieni kaari-ikkuna, se on etelän puolella ja tuo mukavasti valoa sisään. Ylimmässä kuvassa näkymä tieltä, parveke ja ikkunoiden ristikot muuttavat vielä ulkonäköä.
Vauvankin vaiheet tarkastettiin tänään. Supistukset ovat pehmentäneet ja avanneet kohdunsuuta, mutta mitään varsinaista huolta ei pitäisi olla. Supisteluja aiheuttavia toimintoja tulisi välttää - tosin tällä hetkellä ainoastaan makoilu EI aiheuta supistuksia.