Hulluus iskee tähän taloon kerran vuodessa. Pahoitteluni Tapparan kannattajille, täällä lensivät rantapallot.
Köllöttelyä kauniiden kantoliinojen, lankojen ja koruntekeleiden keskellä. Kotona kolmen lapsen kanssa.
Kevät ehtii tulla ennen kuin muistan kertoa talvisista liinaretkistämme ulkona. Ulkoilemme päivittäin Annin kanssa, Anni liinassa. Varusteena on villaliina, kummitädin tekemät mainiot ja erittäin toimivat liinailutöppöset ja villakypärä. Nyt leutona talvena vauvalla on ollut ihan tavalliset sisävaatteet tuolla liinan alla.
Itselläni on Myllymuksujen Maijat kantotakki, jonka sujautan tuon kuvassa näkyvän paketin päälle. Kaulaan kaulahuivi (kantokauluri ei vielä oikein toimi kun nukkuvan Annin pää on liinan sisällä) ja liukkailla keleillä kenkiin liukuesteet.
Ei ihan aina kätevää, lähtö joskus ähinää etenkin kahden tytön kanssa, mutta useimmiten ihanaa ja toimivaa kun ulos päästään. Etenkin nyt kolmen kuukauden päivittäisen harjoittelun jälkeen. Kuvissa liinana villainen indio malve.
Olen yllättäen alkanut nauttia hitaista puuhista. Silittämisestä - sellaisesta hitaasta, jossa jokainen ryppy painetaan ja oiotaan huolellisesti, niin että lopputulos on täydellisen sileä ja yhden tunikan silittämiseen saattaa mennä yli puoli tuntia - kirjahyllyn huolellisesta järjestämisestä ja ristipistotöistä.
Nämä kaikki, etenkin hidas silitys, ovat olleet pitkään unohduksissa, sillä olen ollut viimeiset 15 vuotta Erittäin Kiireinen Henkilö. Lakkasin kokonaan silittämästä (vain pakolliset nopeasti juuri ennen päälle pukemista), kun palasin esikoisen äitiysloman jälkeen töihin. Mies taisi jatkaa jonkin aikaa, mutta sitten hänkin lopetti. Se on sääli, sillä rakastan sileää puuvillaa ja pellavaa. Ja sitä höyryn kuumaa suhinaa.
Olen keskittynyt tekemään asioita erittäin nopeasti ja tehokkaasti, koska asioita täytyy tehdä. Nyt en jaksa. Teen hitaasti ja milloin sattuu huvittamaan. Outoa kyllä, saan silti valmiiksi vaikka mitä.
Järjestin puutarhakirjakokoelman hyllyyn. Silitin keittiöön kauniit pyyheliinat ja vaihdoin verhot, edelliset verhot olivatkin olleet paikoillaan ainakin neljä vuotta. Tuntui hyvältä.
En tiedä liittyykö tämä kaikki siihen, että lapsi liinassa tavallaan tekee jo jotakin (toimii nukkumistelinenä), joten kaikki muu - nämä hitaat puuhat - tulevat siinä oikeastaan kaupan päälle, eikä mihinkään ole kiire.
Hitaisiin puuhiin sopiva liina on Didymoksen silkkinen Millefiori.
Mielialan mukaan voin nyt vaihtaa käsityötä joko pieneksi piiperrykseksi tai suuriin silmukoihin: 2 mm:n puikoilla on valmistumassa pieni bambusukka Annille (lanka SWTC Bamboo Titityystä), 12 mm:n puikoilla oma Point5-villatakki (lanka Colinette).
Päivän liina on Kimperin paksumpi trikooliina, oliivi-luumu kuosilla. Tämäkin on jo isosiskolle hankittu.
Sain ystävältä yllätyslahjan, vanhan saksalaisen ruusukirjan Geliebte Rose. Ihana kirja, täynnä ruusukertomuksia ja -runoja, Redoutén ruusukuvien kera.
Avasimme paketin Iiriksen kanssa yhdessä. Heti kirjaa katsottuaan hän lähti määrätietoisesti hakemaan veljen nuottitelinettä ja leikkiviuluaan. Ruusukirja asetettiin nuottitelineeseen. 'Äiti, saanko pitää ruusukonsertin aulassa?' Seurasi mieleenpainuva konsertti, jossa hän leikkiviulullaan soitteli monia ruusulauluja ja jokaisen kappaleen jälkeen hän kumarteli ja otti vastaan suosionosoituksia. Itse jäin ihmettelemään pienen kykyä nähdä kauniit kuvat musiikkina.
Päivän liina on ruusuinen pikkuruu vuodelta -05, pikkuviulistin ensimmäinen liina, jota pikkusisko nyt voi lainata.
...meillä on jo uitu, ajettu formulaa (Ferrarin uusin lupaus asuu meillä), juteltu ystävälle ja syöty mustikkapiirakkaa. Aamun liinana BBSlen Hedelmäcoctail.
Itselläni väsymys alkaa hellittää, sen sijaan mielessä pyörii hämmennys. Miten oman pään saa ymmärtämään, että pitkäaikaiset unelmat ovat nyt toteutuneet ja haaveilun sijaan on aika elää tässä hetkessä? Juuri tästä hetkestä olen haaveillut ja unelmoinut. Pitäisi oppia Läsnäoloa, Kiireettömyyttä, ja Kärsivällisyyttä.